Onko cosplaysta mitään iloa?



Täässä gif esittämään cosplay-urani kehitystä

 

 

En ole päivittänyt blogiani vähään aikaan tai kirjoitellut coniraporttia Desuconista tai Animeconista. Miksi? Koska molemmat viikonloput epäonnistuivat omalta kohdaltani niin totaalisesti, etten ole halunnut muistella koko tapahtumia. Jo Desuconiin minun piti cossata Cascaa (Berserk), mutta yliopistojen pääsykokeet ja pänttääminen vei voiton ja sain puvun valmiiksi vasta Animeconiin. Desucon sentään sujui periaatteessa ihan hyvin, vaikka hotellin kanssa olikin ongelmaa. Mutta en osannut nauttia koko conista, kun olin niin kuumeisesti odottanut pääseväni cossaamaan Cascaa, eikä puku sitten valmistunutkaan.

Animecon puolestaan oli täysi katastofi, jota ei tekisi vieläkään mieli muistella. Olin kyllä saanut puvun valmiiksi ja olin jopa aika ylpeä saavutuksistani. Vielä conimatkan olin hyvällä tuulella ja luottavaisena pukuni suhteen. Paikan päällä lähdettiin sitten pukuhuoneille kiskomaan cosseja päälle. En ollut aiemmin sovittanut pukua kokonaisuudessaan päälle, niin kuin en koskaan ennen conia. Yleensä kun puvun saa lopulta conaamuna päälle peruukista ja kengistä lähtien niin yllätys on posiitiivinen. Vaikka joku sauma tai jonkun kankaan sävy olisi etukäteen huolestuttanut niin usein silti lopputulos näyttää hyvälle, kun kaikki palaset saa ylleen. Pikkukohtia ei enää huomaa, kun kokonaisuus näyttää oikealta. Olin varma, että näin käy taas, mutta ei. Sain siellä pukkarissa huomata, ettei armorini kiinnitykset pidä eikä armori istu vaatteiden kanssa ollenkaan. Viitta on liian jäykkää kangasta laskeutuakseen armorin päältä fiksusti, ja paidan sävy näyttää ihan väärältä yhdistettynä puvun muihiin osiin. Peruukki yhdessä tumman meikin kanssa näytti ihan kamalalta minulla, näytin ihan teinipojalta, mikä ei naishahmoa cossatessa ole kovin kiva. Lisäksi älytön helle sai meikin valumaan ja puku oli tuskaisen kuuma. Ainoa mihin olin tyytyväinen puvussani, oli kengät ja hansikkaat. Niissä oli ollut hommaa, olin joutunut itse maalaamaan kankaan, kun oikean sävyistä ei löytynyt. Olin koetilkulle testannut, että maali pysyy keinonahassa ilman halkeamia. Tilkku osoittautui kuitenkin olemaan eriasia kuin käytäntö ja maali alkoi halkeilla kohdista, missä kangas taittui. Siinä vaiheessa kun puvun ainoakin hyvä asia alkoi rapista maahan, niin olisin halunnut vain lähteä kotiin ja mennä peiton alle piiloon kaikkea ja unohtaa koko conin. Fiilis oli vielä sata kertaa huonompi, kun olin jo ehtinyt olla niin toiveikas, yleensä olen pessimistiluonteena epäluuloinen ja tyytymätön kunnes koko puku on päällä ja kaikki näyttääkin ihan hyvältä. En edes tiedä miten monesti itkin Animeonissa puvun takia, mutta luultavasti suurimman osan aikaa. Häpesin kuollakseni olla ihmisten ilmoilla sen näköisenä, enkä voinut nauttia mistään. Rehellisesti koko conissa ei ollut hetkeäkään milloin en olisi halunnut lähteä, mikä ei onnistunut kun kyydit ja majapaikka oli jo sovittu.

Koko Animeconsta jäi hirveä olo ja morkkis siitä, miten kurjaa seuraa olin kavereilleni siinä mielentilassa. Enkä edes halua ajatella, miten kamalan näköisenä sellaiset ihmiset minut näkivät, keitä tapaan vain sen pari kertaa coneissa ja siksi toivon olevani edes jotakuinkin edustava aina tapahtumissa. Nyt olisi Tracon edessä, mutta kesän conit jättivät pelon jälkeensä, eikä Traconkaan nyt innosta. En ole ennen jättänyt pukua tekemättä, vaikka olisi ollut miten kiire, niin kuin Desuconissa sitten kävi. Enkä ole koskaan inhonnut pukuani niin kovasti, että olisin repinyt sen kesken conia pois päältäni niin kuin Animeconissa kävi. Kaksi hutia peräkkäin jätti kysymyksen, että miksi edes harrastan cosplayta. Desuconissa oli olo näkymätön, eikä con fiilistä ollut ilman uutta pukua, vanhaakaan cossia ei kukaan tunnistanut tai pyytänyt kuvaa. Animeconissa puolestaan pettymyksen ja häpeän määrä oli jossain taivaissa, eikä uudesta puvusta tosiaankaan ollut mitään iloa. Itkin ja vannotin, etten enää koskaan lähde coniin, enkä enää koskaan käytä aikaani tai rahaani turhiin pukuihin kerta en osaa niitä tehdä. Nyt kun Animeconista alkaa olla aikaa, niin fiilikseni ei enää ole ihan noin jyrkät. Ainakaan en halua tätä 6 vuotta kestänyttä harrastusta lopettaa noin, niinpä olen taas alkanut miettiä, jospa sittenkin tekisin Traconiin jotain. En kuitenkaan voi jättää tapahtumaa väliinkään, kun sinne on liput ostettu ja majoitus varattu.

Minulla on muutto ja yliopiston aloitus edessä, joten Traconiin on turha suunnitella suuria. En osaa päättää pukua, kesän conien jälkeen suhtautuminen cosplayhin heittelee koko ajan. Välillä tuntuu, että haluan todistaa olevani kesän mokien yläpuolella ja että teen seuraavaksi jonkin hienon puvun täydellisesti. Välillä taas tuntuu, että olen ollut turha yrittäessäni minulle liian vaikeita projekteja ja että minun pitää keskittyä yksinkertaisiin ja tylsiin pukuihin ja unohtaa turhat toiveet. Sitten taas välillä koko tämä ristiriitainen tuskastelu ahdistaa ja olenkin sitä mieltä että en tee mitään pukua. Tosin sekin sitten kaatuu siihen, kun muistan miten tylsää Desuconissa oli vanhalla puvulla. Kun joutuu miettimään näin paljon ja kaikki tuntuvat huonoilta vaihtoehdoilta, niin päädyn taas miettimään, onko tästä harrastuksesta mitään iloa. Päätin sitten kirjoittaa pientä listaa hyvistä ja huonoista puolista, niiden ristiriidoista.

 

1.       Cossatessa olen itsevarmimmillani – tai inhoan itseäni enemmän kuin koskaan. En ole koskaan ollut tyytyväinen vartalooni tai naamaani, en ole koskaan tyytyväinen siihen miltä näytän. Kaupungille tai kouluun mennessä häviän yleensä jonnekin joukkoon, enkä haluakkaan erottua. Cossatessa on jotain ihan toista, kun ihmiset tulevat pyytämään kuvia, kehuvat pukua ja tulevat juttelemaan. Mitään edellä mainituista minulle ei tapahdu, kun olen normaaleissa vaatteissa.

En voi väittää etteikö coneissa olisi kiva saada kehuja

 

Toisaalta cossatessa on enemmän näkyvissä kuin milloinkaan muulloin, hyvän lisäksi myös pahassa. Arkielämässä olen sen verran näkymätön, etten jaksa niin välittää, miten hiukset sattuu sojottamaan. Mutta cossatessa sinua katsotaan ja omat virheet tuntuvat olevan kaikkien esillä. Koko ajan on ahdistus siitä, että muut ajattelevat pahaa tai vastaan kävelee joku cossaten samaa hahmoa, mutta sata kertaa paremmin kuin sinä.

 

2.       Tie sosiaalisuuteen. Olen saanut melkein kaikki kaverini cosplayn kautta. Kaukana asuvia tuttuja ei näe kuin coneissa. Coneissa yksi parhaista asioista onkin, että pääsen tapaamaan hienoja ihmisiä. Mutta toisaalta se lisää paineita. Luokkakaverit näkevät minut joka päivä, eivätkä varmaan jaksa muistaa, jos joku kerta hiukseni on huonosti. Mutta pelkään, että ne ihmiset joita näen 2-3 kertaa vuodessa muistavat minut sellaisena kuin conissa näkevät, enkä halua että se muistikuva on ”miten sillä oli niin kamala peruukki, miksi se oli sellaisen kankaan valinnut, mitä se ajatteli”. Okei, luotan kyllä kavereihini tuota enemmän ja periaatteessa tiedän että niin mukavat ihmiset eivät ajattelisi noin, mutta en silti mahda pelolleni mitään.

En halua edes miettiä mitä muut minusta ajattelee

 

3.       Haluan näyttää mitä fanitan. Cosplayn paras puoli on se, että saa ilmaista itseään ja näyttää mistä on kiinnostunut. Se on jotain mieletöntä, kun pääsee cossaamaan lempihahmoaan ja saattaa jopa tavata muita faneja. On ihanaa päästä hehkuttamaan jotain mahtavaa sarjaa muille sen jälkeen, kun on yksin koneella lukenut sitä ilman että voi jutella kenellekään, mitä kaikkea se sinussa herättää. Nettifandomit on olemassa, mutta pelkään tunkea niihin mukaan, jos en ”jotenkin lunasta paikkaani”. En ole kummoinen cossaaja, en kummoinen piirtäjä, en juuri kirjoita fanficcejä tai enää nykyään tee AMV:itä. Mutta jos olen innoissani jostain fandomista, niin haluan jotenkin olla aktiivinen. Yleensä noista vaihtoehdoista sopivin tie on sitten lopulta cossaaminen.

Mutta ristiriitoja löytyy taas monta. Ensiksikin, kun puku on sinulle oikeasti tärkeä, se lisää itsekriittisyyttä. Ja entä sitten, kun lempihahmo onkin joku joka vain ei sovi sinulle cossattavaksi? Voiko olla iloinen, kun joku toinen tekee sen täydellisesti vai aiheuttaako se vain kateutta? Tai entä jos olet mukana tosi suositussa fandomissa ja perääsi huudellaan coneissa, koska fandomilla on huono maine? Tai jos sarjan suosion takia siitä on paljon cossaajia, joten joudut väkisinkin näkemään parempia cossaajia samassa puvussa kuin sinä? Joo tiedän, sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Mutta ollaan nyt kuitenkin rehellisiä, en ole koskaan tavannut ketään, jota ei harmittaisi törmätä samaan toiseen cossiin mikä itsellä on. Ja jos toisen puku näyttää hienommalta ja saa enemmän huomiota muilta, niin oma olo käy nopeasti turhaksi.

Suosikkihahmoni tällä hetkellä. Ei kovin varteenotettava cossi-idea lihaksettomalle tytölle, joka ei osaa tehdä proppeja.

 

No entä jos suosikkisarjasi sattuukin olemaan täysin tuntematon, mikä merkitys puvullasi silloin on? Tietenkin siinä on oma hienoutensa cossata suosikkisarjastaan, mutta valehtelisin taas jos väittäisin, ettei olisi kertaakaan harmittanut, että on tehnyt haastavan puvun, mutta ketään ei kiinnosta, koska kukaan ei tunnista cossiasi.
 

4.       Taidot, aika ja raha. Ajan kanssa on aina ongelmia, coneja ei voi järjestää itselle sopivalle viikonlopulle, vaan sinne koitetaan saada puku valmiiksi, sattuipa oma lopputyö samaan syssyyn tai ei. Parhaimmillaan cosplayn tekeminen on ihan hauskaa puuhastelua. Parhaimmillaan tekeminen on rentoa ja kiireetöntä, vaikka joidenkin kuvioiden maalaamista, mikä voi olla ihan miellyttävääkin ajanvietettä. Mutta yleensä cosplayn tekeminen omalla kohdallani tarkoittaa puuduttavaa hommaa, joka on pakko tehdä, jos haluaa pitää conissa hauskaa, eikä cossin väkertäminen ole mitään rentoa vastapainoa koulutöille. Cosplayta tehdään conia ja valokuvia varten, ei siksi että ompeleminen tai kaavoittaminen olisi kivaa. Conissa vaiva tuntuu usein sen arvoiselta, mutta kun pukua tehdessä se ei ole kovinkaan usein niin selvää. Mutta ainakin tehdessä kertyy taitoja, jotka ehkä tekevät taas seuraavasta projektista vähän leppoisamman. Mutta joka puvussa on silti nekin kohdat joiden kanssa kiukuttaa, mikään ei meinaa onnistua ja kärsivällisyys on koetuksella. Mokiin ei ole kuitenkaan varaa, sillä yleensä on kiire ja vaikkei olisikaan, niin ainakaan materiaaleja ei ole tuhlattavaksi. Cosplay on kallis harrastus, mutta toisaalta niin on moni muukin. Silti eurokankaan kuitit tai hotellien varaamiset pistävät aina ikävästi, ja cosseihin kuluu kymmenen kertaa enemmän rahaa kuin arkivaatteisiini.

 

Joitakin cossintekoon liittyviä fiiliksiä.Yleensä juuri tässä järjestyksessä,

5.       Hahmossa on helpompi olla sosiaalinen. En juurikaan pidä itsestäni, joten on ihan kiva olla pari kertaa vuodessa joku muu. Itse koen, että cossissa on helpompi olla sosiaalinen. Kun esittää puolivitsillä jotain minua itseäni rennompaa hahmoa, niin juttua tulee helpommin. Jos tästä nyt yrittää jotain huonoa puolta keksiä niin ehkä se, että minun kai pitäisi olla tarpeeksi fiksu osatakseni jutella ihmisille ihan siviileissäkin, mutta kun en ole. Kai se on siis vain hyvä, että on edes jokin tie hiukan irrottautua tavallisesti varautuneesta persoonallisuudestani.

 

Minä conien ulkopuolella

 

 

Eli lopputulos: Cosplay saa minut stressaamaan, mutta toisaalta rennoimmat ja hienoimmat hetkeni on ollut kavereiden kanssa cossatessa. Cosplay vie rahaa, mutta niin vie kaikki muutkin harrastukset ja piirtämisestä ja dataamisesta poiketen cosplay on ainoa harrastuksistani ,joka sentään vie minut aina välillä pois kotoa homehtumasta. Cosplay vie aikaa, mutta taas; mikä harrastus ei veisi aikaa. Ja ajan kuluessa kehitän taitojani, joista mm. ompelutaidot ovat hyödyllisiä cosplayn ulkopuolellakin. Muut harrastajat voivat joskus aiheuttavat tuskastusta kun näiden taso on pilvissä minuun nähden, mutta toisaalta taitavat cossaajat ovat inspiroivia ja olen saanut melkein kaikki ystäväni cosplayn kautta.  Cossatessa virheeni hävettävät, mutta toisaalta en tunne oloani niin hyväksytyksi ja nätiksi kuin onnistuneessa puvussa, jota jopa vieraat ihmiset kehuvat.

Kyllä tässä harrastuksessa siis on myös iloja. Ja varmasti vielä paljon enemmän niille, jotka suhtautuvat cosplayhin fiksummin kuin minä. Tiedän ottavani cosplayn liian vakavasi ja olen koittanut työstää ajatuksiani, mutta en silti ole päässyt vielä ainakaan kokonaan eroon typeristä peloista ja aikatauluongelmistani. Cosplay on tuonut elämääni omat ongelmansa, mutta poistanutkin osan. Cossatessa saa olla erilainen ja conissa ympäristö hyväksyy sen. Sitä kautta olen oppinut olemaan sinut erilaisuuteni kanssa myös conien ulkopuolella. Cosplay on hieno asia jos sen osaa ottaa oikein, mutta ehkä on syytä pitää taukoa, jos siihen suhtautuu väärin. Näiden mietteiden kanssa koitan päättää, mitä teen Traconin suhteen.