Frostiin tein kaksi cossia, toinen oli 2p Preussi (Dark Fem!Preussi) Hetaliasta ja toinen Maria uudesta animesta Shin Sekai Yorista. Aiemmin mainittu oli jo pitkään ollut cosplay-toivelistallani, mutta armorien takia en ollut aiemmin uskaltanut tarttua tuumasta toimeen. Olen melko kokematon proppien kanssa, olen kyhäillyt korkeintaan pieniä koristeta askartelumassasta ja tehnyt pari miekkaa, joiden taso on sitä luokkaa, ettei saa tulla tarkastelemaan liian läheltä, köh köh. Armoreita en ole koskaan tehnyt ja minulla jää muutenkin aina kaikki ''oikeaoppiset'' proppien rakentelemiset ymmärrykseni ulkopuolelle. Hakkis kuitenkin oli jo aiemmin päättänyt cossata Fem!Itävaltaa. Tuskailin pitkään minkä hetalia cossin tekisin hänelle pariksi ja lopulta (pienen painostuksen alaisena) päätin antaa mennä ja toteuttaa cossihaaveeni.
Ensimmäinen suhtautumiseni 2p Preussin cossaamiseen |
Armorit vaivasivat eniten ja aloitinkin pohjustustyön cossia varten etsimällä armor-tutoriaaleja. Seuraava ongelma oli, että puvussa oli vain napapaita, jos sitä nyt voi edes siksi kutsua (prosessivaiheessa tämä ''vaatekappale'' sai nimekseen tissilärpäke). En ole muutenkaan kovin sinut vartaloni kanssa ja nyt pitäisi näyttää kaikelle kansalle juuri se kohta vartalosta, jota eniten hermoilen. Cossin valitessani päätinkin alkaa kuntokuurille, jättää herkut ja tehdä iltaisin vähintään puolituntia vatsalihaksia, punnerruksia, yms. Tätä sujuikin yllättävän hyvin n. viikon verran jos nyt sitäkään. Sen jälkeen se jäi niin ja näin ja lopulta unohtui kokonaan. Armorienkin kanssa vain iski tuska, kun kaikissa hienoissa tutoriaaleissa oli materiaaleja, joita en löytänyt mistään tai ne olivat liian kalliita tai niiden käsittelyyn olisi tarvinnut työkaluja mitä minulla ei ollut, yms.. Niinpä sekin meni lopulta omaksi säheltämiseksi, ostin anttilan alennuksesta jumppapatjan, eurokankaalta halpaa keinonahkaa ja koululta pronssista akryyliväriä, ja aloin väkertää.
Molemmat Fem!Preussit on kivoja, mutta 2p -versio on niin cool! |
Yllättävän hyvin sain kuin sainkin avuttoman näköisen väkertämisen tuloksena kaikki kappaleet armoreja varten valmiiksi, mutta vasta siinä vaiheessa tajusin, että kiinnitystäkin olisi voinut miettiä jossain vaiheessa. Ensimmäinen idea oli kuminauha, harmi vaan ettei se pysynyt liimalla tai niiteillä ja jumppapatja oli niin paksua, että ompeleminenkaan ei onnistunut. Sitten koko asian miettiminen jäi vähän viime tippaan ja lopulta Hakkis vain ompeli mutamilla käsinpistoilla armorit suoraan minun päälle bussimatkalla Lahteen. Samalla sain huomata etten voinut armorien kanssa taittaa käsiä ja käveleminenkin oli vähän niin ja näin. Muistin taas miksi pukua kannattaisi sovittaa ennen conia, mutta no... Onneksi selvittiin elossa tukalasta puvusta huolimatta, ei edes ollut niin kylmä kuin pelkäsin. Lisäksi napapaita aka tissilärpäke herätti muutenkin vähemmän huolta kuin oli odotettu, kukaan ei sanonut läskiksi tai itkenyt verta minut nähdessään. (Tai sitten en vaan huomannut.) Ainoa harmi vaan oli, että pronssimaali lähti irtoamaan varsinkin kengistä, mutta se on suht pientä joidenkin kokemieni cossikatastrofien rinnalla. Joo, osaan varautua aina ja näin...
Kuvaajana ollut Kyuu Eturautti |
Kerrankin sain cossata nättiä tyttöä! |
Ehkä raskauttavin syy cossien valintaan |
Kuvaajana oli Pahasotaherra |
Paikanpäällä oli hauskaa, vaikka lauantai menikin vähän tukalissa olotiloissa cossin osalta. Saatiin hyvää seuraa ja illalla omppuhotellissakin vielä naurettiin. Koska ollaan niin huonoja ikinä menemään ohjelmiin niin ei nytkään käyty monessa ohjelmassa, mutta mm. SAO-luento, cosplay-kisa ja Cosplay Bootcampin (joka on muten Jyväskylässä!) esittely käytiin katsomassa. Kaikki ohjelmat missä käytiin oli ihan nappeja. Myyntipöydiltäkin tarttui kaikea kivaa mukaan, vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Frostille siis peukkua, coni oli onnistunut ja sattui juuri sopivaan rakoon. Henk.koht. elämässä oli ollut kaikkea kurjaa ja Frosti onnistui kyllä piristämään. Kouluhuolet unohtui hetkeksi ja sain myös muuta ajateltavaa sen jälkeen, kun rakas kissani, jonka olin saanut 3-vuotiaana, kuoli viikkoa ennen conia aivan yllättäen. Cossien teko jäi siinä hetkeksi ja välillä kävi jo mielessä etten lähde koko coniin, että turha sinne on mennä itkemään. Mutta onneksi menin, enkä edes itkenyt.
Kiitos seuralle, olitte mahtavia! Kuvaajana oli Emilia Lahtinen |
Hakkiksella alkoi koululla opinnäytteen tekeminen ja minulla alkaa taas työssäoppiminen, joten kiirettä pitää tälläkin kertaa kouluhommienkin puolesta, mutta seuraavaksi ihanan Elisabethin kimppuun, tätä olen jo odotellut. Vaikka peruutuksia on tullut niin meillä on vielä iso Märchen -ryhmä kasassa, enkä malta odottaa Desuconia. Muitakin Sound Horizon cosseja on tiedossa. Kuten olen jo kirjoittanut aiemminkin niin Laylan cossaaminen on pyörinyt mielessä ja cossi varmistui sillä, että Zetsu lupautui cossaamaan Shaytania (ei, en ole unohtanut lupaustasi Zetsu, vaikka toivoisitkin niin)! Tätä tiedossa ehkä kesällä tai Traconissa, saa nähdä, mutta myös näitä pukuja odottelen innolla!
Elisabethin mekko on niin nätti, ei enää kauaa Desuun! |
Shaytan ja Layla |
Joo, olisikohan tässä kaikki tälläkertaa, ehdin jopa taashehkuttaa Märchen ryhmää, joten oli varmaan. Ehkä yritän kirjoittaa seuraavan kerran vähän pienemmällä aikavälillä uutta juttua... (Ei tässä ollut kuin 5kk välissä!)