Intiimimpi coni antaa minulle nyt tilaisuuden toteuttaa pitkäaikaisen cossi haaveen! Puku on yksinkertainen, enkä olisi välttämättä halunnut sitä suureen tapahtumaan. Mutta painavin syy siihen, miksen ole kyseistä hahmoa aiemmin uskaltanut cossata on se ikävä tosiasia, ettei meidän fyysiset piirteemme kohtaa sitten tippaakkaan. Olen aivan liian pitkä, vartalo on väärän mallinen ja olen yleisesti vain epäsöpö.
Pienempi coni ei vaadi ihan niin kovia kriteereitä, joten nyt on tilaisuuteni jos koskaan! Plus että moni paikalla olevista on edes jollain tapaa tuttuja (ellei minun niin tyttöystäväni). Joten enköhän voi vähän antaa itselleni vääriä piirteitä anteeksi siinä seurassa. Ja mm. pituudelleni en voi mitään eikä se tule miksikään muuttumaan. Ja kun kerrankin tykkään tyttöhahmosta näin paljon niin antaa mennä!
Nyt sitten paljastuu kenestä on kyse! Hahmo on siis Nagi (Kannagi -animesta). Ihanan luonteikas ja epäkliseinen tyttöhahmo! Ihastuin häneen samantien, kun aloin aikanaan katsoa sarjaa ja hän olikin se syy miksi jatkoin katsomista parin ensimmäisen ei-niin-mukaansatempaavan jakson jälkeen. Näin Preussi fanina voisin kuvailla Nagia aika samanluonteiseksi, vaikkakin Nagi saa ihailluksi tulemisen tarpeeseensa hiukan enemmän vastakaikua kuin Preussi.
Nagi siinä keskellä |
Ei näy pahemmin yhtäläisyyksia Nagiin vartalonkaan puolesta. Kuvassa mainitut kirpparilta löydetyt kengät. |
No, kengille voi kuitenkin tehdä jotain. Entäs sitten ne vartalo-ongelmat? Olen 167cm pitkä + korot, Nagi tuskin kovin paljon päälle 150cm. Tämä on ollut se isoin este, etten ole vielä cossannut Nagia. Mutta aikani pohdittuani tätä olen tullut siihen tulokseen, että ihan sama. Jos se jotakuta haittaa niin hänen ongelmansa, haluan silti fanittaa Nagia cossin kauttaa jossain conissa, vaikkakin sitten pienemmässä. Isommassa conissa on taas sitten omat paineensa. Ainoa asia mikä nyt tämän pituuden takia taitaa jäädä on se, että olisin halunnut tyttöystäväni cossaamaan Zangea samasta sarjasta (oikealla oleva tyttö ensimmäisestä kuvasta). Siitä ei ole tietoa olisiko tyttökaverini suostunut, mutta hän kun on minua lyhyempi niin yhdessä ollessamme pituuteni olisi vain korostunut.
Nagilla on pienet tissit, eikä tule edes maitoa. |
Toppauksiakin on kokeiltu. |
Jos cossaat tissibeibeä tavaraa on helppo lisätä, mutta mites sitä saadaan pois? Tavallinen jesaribindi ei oikein tunnu sopivan tällaiseen käyttöön, kun ei ole tarkoitus saada miehistä rintakehää, vaan pelkästään pienemmät rinnat. Sain vinkkiä, että urheilurintaliivit voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta siinä tulee taas raha vastaan. En mielelläni kovin montaa euroa tällaiseen pulmaan käyttäisi.Ilmeisesti lähdetään vaan kokeilemaan mikä bindausmenetelmä sopisi. Eli katsotaan nyt tätäkin miten käy!
Ja sitten olisi vielä yksi asia, joka pitäisi ottaa huomioon. Asuun kuuluisi vielä pikkuinen proppi. Nagin taikasauva, jonka Jun hankki Nagille supermarketista. Meidän K-kaupassa ei näkynyt vastaavaa, joten itsehän se pitää sitten tehdä. Ja nyt tähän väliin tunnustus; olen surkea tekemään proppeja. En tiedä proppi materiaaleista sitten mitään. Tähän mennessä olen tehnyt kaksi proppia, molemmat ovat huomattavasti isompia kuin Nagin taikasauva, joten en ole huolissani siitä etteikö se valmistuisi. Mutta tällä kertaa voisin syventyä proppien ''oikeaoppiseen'' tekoon ja etsiä tietoa mitkä materiaalit sopisi tähän parhaiten.
Eihän sillä propilla niin väliä muuten olisi, mutta sillä on vaan niin kätevä mukiloida Kyubeyta turpaan. |
-Nia
Muokkaus 8.3. Shirocon siirtyykin syksylle. Pitäisiköhän nyt odottaa tämän cossin kanssa sinne asti vai laittaa jonnekin muualle?