Conikaverit ja miittitutut - ystäviä ja draamaa

Millainen suhde conikavereiden kanssa on? Heitä näkee harvoin, eikä silloinkaan välttämättä vaihdeta montaa sanaa. Joidenkin kanssa hengaillaan kenties koko conin ajan, mutta miten läheisiä sittenkään ollaan? Itse kuulun niihin, jotka eivät uskalla mielenkiintoisilta ja hauskoilta tyypeiltä pyytää edes numeroa tai mese-osoitetta, että niihin coneihin ne yhteydenpidot sitten rajoittuukin. Nytkin tunnen monta ihmistä, jotka ovat conien kautta jo vahoja tuttuja, mutta en ole koskaan uskaltanut siirtyä tutustumaan syvemmin. Onko parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai pidetäänkö minua vaan outona jos alan nyt yhtäkkiä kömpelösti kyselemään ihmisten kuulumisia? Harmittaa, etten ole aikanani uskaltanut, nyt tuntuu vain sata kertaa vaikeammalta päästä juttelemaan, vaikka vaikealta se tuntui silloin aikanaankin.

Kyllä, tunnistan itseni

Olen kuullut monia menestystarinoita siitä miten ihmiset ovat viimein coneista löytäneet oman henkistä porukkaa ja on muodostunut tiiviitäkin ystäväporukoita. Minullekin kävi niin kertaalleen kun reilut pari vuotta sitten aloin käydä hetalia-miiteissä. Oli kuin olisi taivaaseen päässyt, kun ihmiset tulivat juttelemaan ja olittivat minut mukaan. Ihanin muisto varmaan oli kun olin lähdössä sieltä Kuopion ihan ensimmäisestä miitistä ja siinä lähellä olevat porukat sitten vilkuttivat perään ja hyvästelivät ja näin pois päin. Oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun joku edes huomasi, kun poistun isommasta porukasta.

Sain siis kavereita ja tunsin ensimmäistä kertaa kuuluvani johonkin porukkaan. Sitä kesti sitten joitain kuukausia ja koko elämä tuntui sujuvan, kun kaikki esteet voitti sillä ajatuksella, että viikonloppuna taas miittiin näkemään ihania ihmisiä. Mutta kas kummaa, rahat siinä loppuu, kun itse asut Jyväskylässä ja ramppaat jokaikinen viikonloppu Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa tai Savonlinnassa. Samantien kun piti jättää miittejä välistä, niin aloin tippua porukoista. Ja sitten tuli vielä draamaa, kun tutuistuin pariin väärään henkilöön. Tämän takia piti väkisinkin ottaa takapakkia hetkeksi, kun otin siipeeni sen verran, että piti pysytellä hetki nuolemassa haavoja. Kun sitten koitin palata niin olin pudonnut porukasta lopullisesti.

Harmittaa vieläkin moni asia mitä silloin aikanaan tapahtui. Olisin itsekin voinut toimia toisin mutta olin nuori ja tietämätön. Nykyäänkin osa noista entisistä miittiporukoista on jonkun verran yhteydessä toisiinsa ja osasta on tullut tosi läheisiä. Itselle on säästynyt muutama tuttu, mutta lähes kaikkiin joita paremmin tunnen olen tutustunut tyttöystäväni kautta. Mukavaa oli, että sain tänäsyksynä koulun alettua pari uutta kaveria, mikä on minun mittapuulla ihan hurjan paljon. Se onkin sitten auttanut jaksamaan ja on ollut kivaa, kun koulussa on ihmisiä kenen kanssa voi puhua. Mutta entiset rakkaat miittiporukat on mennyttä ja conikaveritkin aika harvassa nykyään.

Niksipirkka vinkki yksinäiselle - paperikupit on halpoja

Jätin facebookinkin sen takia, että päivää ei piristänyt kuulla miten vanhat kaveriporukat on tehnyt sitä ja tätä, pitänyt miittiä tai photoshoottia ja itse olen istunut kämpilläni ja ehkä saattanut käydä kaupassa ostamassa maitoa. Olen toki iloinen, että mukavilla ihmisillä menee hyvin ja heillä on hauskaa, mutta en voi kieltää ettenkö olisi kateellinen. En ole kokonaan poistanut facebookia, kun ajattelen aina, että ehkä sinne tekee mieli vielä jokupäivä. Joskus hyvin harvoin käynkin siellä mielenkiinnosta, mutta yleensä se päättyy siihen, että pahoitan vaan mieleni ja poden syyllisyyttä siitä, että olen kateellinen muille.

Välillä on kivempi olla tietämättä

Coneissa on kiva nähdä tuttuja, mutta olen varustettu ehkä maailman surkeimmilla sosiaalisilla taidoilla. Jännitän aina, että jokin menee pieleen ja pelkään, että näytän sen takia kireältä muiden silmissä. Mutta! Sitten coneissa on se yksi vaikea asia! Nimittäin; kuka on tarpeeksi tuttu, että menen moikkaamaan? Jos minulta kysyttäisiin niin minulle kyllä saisi tulla puhumaan vaikkei oltaisi koskaan nähtykkään, on kiva tutustua uusiin ihmisiin coneissa! Mutta itselle on käynyt sitäkin, että ryntään innoissani jonkun ''ystävän'' luo ja paljastuu, ettei hänellä ole enää hajuakaan kuka minä olen. Oli aika noloa, en halua, että käy uudestaan. Muutenkin olen sen verran arka, että menen aina helpoimman kautta ja olen yleensä coneissä vain tyttöystäväni kanssa.

Torjututksi tuleminen ei ole kivaa

En osaa sanoa minkä verran coneissa on niitä räväköitä ja meneviä persoonia ja minkä verran minunlaisia arkajalkoja. Tietenkin ne räväkät näkyy ensin ja olettaa, että heitä on enemmän, mutta todellisuudessa minulla ei ole hajuakaan jakaumasta. Ja jotkut on varmaan päätynyt kultaiselle keskitiellekin. Se idea, että ''coneihin tullaan hengaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin, otetaan rennosti jne.'' on milestäni alkanut kadota. Kaikessa pitää olla niin hyviä ja muita parempia. Ja sitten se kilpailuvietti viekin sen rentouden. Cossin pitää olla parempi kuin muilla ja olen huomannut, että myös kavereiden määrä tuntuu olevan joillekin asia millä ylpeillään.

Ihan kuten viime kirjoituksessakin - lopputulos on se, että ei tämä harrastus ole niin vakava! Voitaisiin vähän peruuttaa tässä conikulttuurin kehityksessä niihin leppoisampiin aikoihin takaisin. Draamaporukat ja muutkin tuntuu vaan voimistuvan koko ajan, kun halutaan olla valokeilassa jollain tapaa.

Ja nyt ei ollut taaskaan takoitus kirjoittaa hirveää tilitystä omasta kurjuudesta tai conien epäkohdista. Minulla kuitenkin on Hakkis ja pari hyvää kaveria, että en minä ihan yksin ole missään nimessa. Ja nautin silti coneista, enkä minä siellä koko aikaa mieti tällaisia asioita, mutta kyllähän ne aina välillä käväisee mielessä. Mutta jos joku nyt tunnistaa itsestään samoja arkailijan piirteitä kuin minussa niin tiedätpähän ainakain, ettet ole ainoa!

- Nia